Jylhissä vuoristomaisemissa

 Aamulla oli edessä herätys ihan huikeissa maisemissa. Turkoosina kimmeltävän järven taustalla jyhkeät vuoret, joiden huippuja väritti valkoinen lumi. Auringon noustessa vuoret saivat lisää väriä pintaansa, niistä tuli aivan erityisen näköisiä. Ei hassumpaa herätä sellaiseen maisemaan! Käytiin Emännän kanssa saman tien vähän ulkoilemassa majoituspaikkamme, viinitilan, ympäristössä. Lähistöllä kulki tie, jossa oli hyvinkin vilkas liikenne, mutta muuten alue oli rauhallinen.

Aamukahvit juotiin yhdessä majoituspaikan isännän kanssa. Hän kertoili samalla vinkkejä siitä, missä kaikkialla meidän kannattaisi käydä. Emäntä laittoi paikkoja ylös, ja alkoi laskeskella, mihin ehtisimme yhden päivän aikana. Seuraavalle päivälle oli luvattu sadetta, joten silloin ei varmasti houkuttelisi kovin paljon ulkoilla. Ensimmäisenä lähdettiin kävelemään läheiselle juna-asemalle, ja matkan varrella päästiin ihailemaan pientä sveitsiläistä kylää, jonka keskiössä oli vanha kivikirkko. Olimme sen verran aikaiseen liikenteessä, ettei sinne päässyt, mutta se näytti ulkopuoleltakin todella upealta.

Emäntä osti minulle koiran vuorokausilipun, jotta sain matkustaa julkisissa kulkuvälineissä niin paljon kuin halusin, ja sen jälkeen suunnattiin kohti Pléiadesin vuorta. Hyppäsimme vahingossa ulos junasta vähän liian aikaisin, koska Emäntä katsoi taas mieluummin puhelimen neuvoja kuin ikkunasta ulos. Minua se ei haitannut yhtään, sillä ulkoilin mielelläni. Nousu vuorelle oli jyrkkä, mutta maisemat matkalla olivat upeat. Pléiadesin laelta pääsi näkemään todella kauas! Oli myös hienoa nähdä, miten vihreää joka puolella oli. Vihreän nurmen ja valkoharmaiden kallioiden väriyhdistelmä oli todella kaunis. Paluumatkassa vähän kesti, sillä jostain syystä raiteiden vaihde oli jumissa, eikä toinen juna päässyt yrityksistä huolimatta perille asti, vaan joutui palaamaan takaisin. Meidän junamme myöhästyi samalla jonkin verran, mutta onneksi se ei haitannut, koska ehdimme sillä tavoin nauttia vuoristoilmasta, Emäntä auringossa ja minä varjossa.

Emäntää harmitti, että ei sillä kertaa ehditty vaeltaa Pléiadesin vuoristoreiteillä yhtään pidempään, siellä oli nimittäin paljon erilaisia ja eri tasoisia reittivaihtoehtoja. Olipahan jotain, mitä piti vielä uudestaan päästä kokemaan sitten joskus myöhemmin! Seuraavaksi suunnattiinkin sitten Rochers-de-Nayeta kohti. Siihen junaan piti erikseen ostaa Emännälle lippu, sillä Interrail-lipulla ei siihen päässyt. Juna oli oikeastaan kiskobussi, jonka avulla päästiin hitaasti mutta varmasti kapuamaan vuorenrinnettä ylöspäin. Maisemat matkan varrella olivat välillä sen verran huikaisevat, että Emäntää vähän huolestutti, mutta minä huolehdin taas, että se sai muuta ajateltavaa, kun ystävystyin erään brittiläisen kaksikon kanssa. He päätyivät kyselemään Emännältä minusta ja kertomaan omista koiristaan. Sain taas kehuja siitä, miten kiltisti ja rauhallisesti olin. Kun päästiin perille vuoristoasemalle, naiset toivottivat meille mukavaa loppumatkaa.

Roches-de-Nayen rinteet olivat jyrkät ja todella korkeat. Siellä pääsin pitkästä aikaa lumeen touhuamaan! Olin niin innoissani, että söin vähän liikaa lunta, ja minulle tuli huono olo. Onneksi se meni nopeasti ohitse, ja pääsin syömään taas lisää lunta, tällä kertaa vähän rauhallisemmin. Kipusimme Emännän kanssa ensin näköalapaikalle, josta muutkin matkustajat ottivat paljon kuvia. Yhdessä vaiheessa Emäntä vähän säikähti, kun menin aika lähelle reunaa nuuskimaan paikkoja. Se ei kuitenkaan uskaltanut tulla perääni, vaan houkutteli minut luokseen namilla. Minua ei kylläkään yhtään pelottanut, mutta Emännän mieliksi lähdin reunasta kauemmas.

Vuoren huipulle oli rakennettu näköalatasanne, jonne suuntasimme seuraavaksi. Siellä oli englantia puhuva pariskunta, joka oli juuri saanut eväät syötyä. Kävin tarkistamassa, oliko heiltä jäänyt mitään yli, mutta ilmeisesti he olivat syöneet kaiken, mitä olivat tuoneetkin, ja samalla kilistäneet vähän kuohuvaakin. Minua harmitti, ettei Emäntä ollut hoksannut tuoda meille mitään nameja kummempia herkkuja mukana. Maisemien ihailun jälkeen olikin aika palata takaisin lähemmäs merenpintaa.

Seuraavaksi suunnattiin vielä Lausanneen, jonka vanhaa kaupunkia majoituspaikkamme isäntä oli kovasti kehunut. Siellä oli oikein mukava käveleskellä, ja vastaan tuli paljon koiria, muun muassa eräs pikkuinen chihuahuan pentu, jonka kanssa oli oikein mukava tutustua. Vanhassa kaupungissa oli upeita vanhoja rakennuksia, joiden lomassa kävelimme pitkään. Tulimme yhdessä vaiheessa sopivasti taukopaikalle, jossa sattui olemaan lähdevettä tarjolla. Emäntä oli ottanut kipponi mukaan, joten pääsin vähän nesteyttämään, ja samalla tarjosi myös vettä toiselle janoiselle koiralle, jonka omistaja ei ollut muistanut ottaa kippoja mukaan. Tämä omistaja oli kovin kiitollinen, ja koira myös. Virkistäytymishetken jälkeen jatkettiin sitten takaisin majapaikkaan.

Luulin, että päivä olisi päättynyt siihen, mutta ei: Emäntä päätti, että lähdemme vielä paikallisille jazz-festivaaleille majapaikkamme isännän ja Metric-koiran kanssa. Festivaalilla oli paljon väkeä, mutta onneksi meteli ei ollut samanlaista kuin vaikkapa isommilla rock-festivaaleilla, joten pärjäsimme Metricin kanssa oikein mukavasti. Erityisesti siinä vaiheessa, kun mentiin ruokateltan läpi, siellä oli jos jonkinlaista herkkua tarjolla! Minä sain sen läpi kävellessä kuitenkin enemmän rapsutuksia kuin ruokaa, mutta ei se oikeastaan haitannut. Kivaa oli silti!

Majapaikkamme isäntä oli oikeastaan työskentelemässä festivaaleilla, joten pääsimme pujahtamaan backstagelle. Aluksi Emäntä vähän vierasti sitä paikkaa, koska pelkäsi, ettei meitä haluta sinne, mutta onneksi minä olin mukana. Minun avullani Emäntä pääsi näyttämään festivaalin esiintyjille ja työntekijöille, että meidät kannattaa ehdottomasti pitää backstagella. Kaikilla oli hurjan hauskaa, kun saivat heittää kanssani ylävitosia ja rapsutella minua. Erityisen kovasti tykkäsin esiintyjien teltasta, jossa sattui olemaan ylimääräiseksi jääneitä leikkeleitä. Eräs teltan työntekijä sanoi, että voisin syödä ne, koska kukaan ei niitä kuitenkaan enää söisi. Ja minähän napsin ne oikein mielelläni! Tosin jouduin vähäsen jakamaan myös Metricin kanssa. Onneksi sain itse enemmän.

Isäntämme työnä oli kuljettaa artistien soittimia sähköpyörän perään kiinnitetyllä kärryllä. Pyöriä oli kaksi, joista isommassa kärryssä mahtui helposti vaikka makoilemaan. Pienemmässä, metallisessa kärryssä oli vähän tiiviimpi tunnelma. Illan lopuksi kävimme viemässä äänentoistovälineitä pienemmällä sähköpyörällä juna-asemalle, jotta esiintyjillä olisi helppoa vain hypätä junaan. Emäntää vähän jännitti, miten suhtautuisin sähköpyörän kyydissä olemiseen, mutta eipä se oikein eronnut mistään niistä muista härpäkkeistä, joiden kyydissä olen jo ehtinyt istua, joten odottelin tyynesti, että pääsimme perille. Päivä oli pitkä, mutta täynnä kaikenlaisia tapahtumia. Ihan valtavan hauskaa!

Sveitsistä Sveitsiin

Seuraavana aamuna heräsimme sateeseen. Aluksi se vain piskotteli vähäsen, mutta siinä vaiheessa, kun olisi pitänyt lähteä, alkoi sataa kaatamalla. Onneksi majapaikkamme isäntä oli niin ystävällinen, että suostui heittämään meidät juna-asemalle, jotta pääsimme jatkamaan melkein kuivin jaloin matkaamme. Emäntä halusi sateesta ja sumuisesta säästä huolimatta nähdä Golden Line -maisemareitin. Säästä huolimatta maisemat olivat mahtavat, ja minäkin pääsin niitä välillä penkillä istuen tutkailemaan. Junan vaihtoja tuli aika monta, mutta tällä kertaa kaikki sujui onneksi ilman mitään ongelmia.

Illalla pääsimme lopulta perille seuraavaan majapaikkaamme, Eläinvideokerhosta tutun uuden ystäväpariskunnan luokse toiselle puolelle Sveitsiä. Heidän luonaan minulla oli ihan ruhtinaalliset oltavat, koska sain ihan kokonaisen oman huoneen! Minulle kyllä sanottiin, että oikeasti se oli työhuone, jossa nyt vaan sattui olemaan sänky, mutta mieluummin nukuin omassa huoneessa ja omassa sängyssä kuin Emännän vieressä. Siinähän minä aina nukun, joten vaihtelu virkisti!

Aamulla lähdettiinkin sitten Näfels-Mollisia tutkailemaan. Emäntä oli aivan ihastuksissaan siitä, mitä kaikkia upeita vuoria ja muita upeita maisemia siellä olikaan. Ystävämme halusi näyttää myös sveitsiläisiä kissoja, joita kylässä kuulemma kulki todella paljon. Alkumatkasta emme nähneet kovinkaan montaa kissaa, ja ne vähät, jotka tulivat vastaan, säikähtivät minua. Erään talon pihassa sattui nukkumaan omassa kopassaan eräs kissa, josta ystävämme ajatteli, että se saattaisi tykätä koirista. Valitettavasti minä en vaan sattunut huomaamaan, missä se kissa oikein nukkui, ennen kuin vasta siinä vaiheessa, kun se heräsi minun läsnäolooni. En tiedä kumpi säikähti enemmän, minä vai kissa, mutta joka tapauksessa minua läpättiin tassulla kuonoon. No okei, olen ihan varma, että minä säikähdin enemmän, koska luulin, että se käyttää kynsiä. Onneksi ei.

Loppumatka sujui rauhallisemmin, vaikka vastaan tuli vielä muitakin kissoja ja lisäksi pari hevosta. Niitäkin kävin moikkaamassa oikein rauhallisesti, vaikka Emäntää vähän hirvittikin, kun yhdessä vaiheessa kävin toisen hevosen takajalkojen lähellä. Siitä minut komennettiin nopeasti pois. Lisäksi pääsin näkemään harmaahaikaran. Aamulenkkimme oli oikein ihana ja sää suosi, sillä eilisestä sateesta ei ollut enää tietoakaan, vaan aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta. Meidän oli kuitenkin tarkoitus jatkaa matkaa, joten Emäntä nappasi rinkan selkäänsä ja lähdettiin yhdessä isäntäväen kanssa kävelemään kohti juna-asemaa.

Matkalla sattui tulemaan vielä yksi kissa vastaan. Se oli jo vähän vanha, eikä ilmeisesti hoksannut minua, kun tuli tervehtimään tätä tuttua ihmisystäväänsä. Kun se sitten hoksasi minut, se alkoi pörhistelemään, eikä suunnitellusta yhteiskuvasta oikein meinannut tulla mitään. Varsinkaan kun minä aloin heti jännittää, läsäyttäisikö tämäkin kaveri tassulla naamaan, vai pääsisinkö turvallisesti ohitse. Siinä piti sitten vähän haukkumalla ilmoittaa, että minä kyllä pysyn kaukana, jos vaan hänkin pysyy. Onneksi pääsimme jatkamaan matkaa turvallisesti.

Seuraava kohteemme olikin sitten Liechtenstein, johon menimme linja-autokyydillä. Sveitsin päivälippu ei enää tässä vaiheessa käynyt, vaan minulle piti ostaa oma bussilippu. Liechtensteinin Vaduzissa kävimme tekemässä pienen kävelylenkin ennen kuin jatkoimme taas matkaa kohti Itävaltaa. Alun perin Emäntä oli suunnitellut, että olisimme jatkaneet matkaa Saksaan, jotta paluumatka ei olisi niin mahdottoman pitkä, mutta kävikin niin, että juuri sinä päivänä Saksassa sattui olemaan junalakko, joka sotki yhteydet koko päiväksi. Ranskan-säätämisen jälkeen Emäntä ei halunnut lähteä kokeilemaan, pääsisimmekö kunnolla liikkumaan, joten helpompi vaihtoehto oli jatkaa vasta seuraavana päivänä matkaa.

Itävallan majoituspaikkamme oli aika lähellä Innsbruckia, mutta huomattavasti pienemmässä kaupungissa. Paikka oli oikein kaunis, ja taas upeiden vuorien ympäröimä. Linnut lauloivat ihanasti vielä illallakin, kun pääsimme perille. Majapaikassa minä aloin kaikessa rauhassa nukkua, ja Emäntä suunnitteli kuumeisesti meidän paluumatkaamme. Ei menisi enää kauaa, niin olisimme jo kotona!