Muutaman mutkan kautta Sveitsiin

Oli aika sanoa Espanjalle hyvästit ja suunnata kohti Sveitsiä. Lähdimme Emännän kanssa liikkeelle aikaisin, jotta varmasti ehtisimme meidän jatkoyhteyteen. Ensimmäisessä paikallisjunassa Barcelonaan tuli taas ihania uusia ystäviä vastaan, heidän kanssaan juteltiin pitkään, ja minä sain paljon rapsutuksia. Paikkavarausta ei pystynyt netin eikä Interrail-sovelluksen kautta tekemään seuraavaan junaan, mutta Emäntä ajatteli, että kyllä nyt Barcelonan asemalta voisi ostaa paikkalipun meidän junaan. Barcelonassa  selvisi se, että se ei onnistukaan, Emännän pitäisi soittaa Ranskan junayhtiölle ja tiedustella paikkalippuja. Ystävällinen turvatarkastaja antoi meidän odotella sivussa, josko saisimme liput, ja pääsisimme suoraa turvatarkastukseen, ettei tarvitsisi jonottaa uudelleen. 

Kuuntelin Emännän kanssa hissimusiikkia, kunnes vihdoin päästiin läpi, ja selvisi, että olisi pitänyt pyytää englanninkielistä vaihdetta. Sitten kuunneltiin taas hissimusiikkia. Lopulta, kun pitkän jonottamisen jälkeen vihdoin päästiin läpi, kävi ilmi, ettei meidän haluamaan junaan ollut enää lippuja. Luurin päässä ollut henkilö ilmoitti myös, ettei samana päivänä lähde enää junia. Emäntä lähti turvatarkastajan ehdotuksesta etsimään toista junayhteyttä, joka lähtisi eri raiteelta. Minä seurasin kiltisti perässä, kun Emäntä yritti päästä nätisti turvanauhojen ali, takertui niihin ja onnistui yhden aukaisemaan. Sitten tarkisteltiin, mihin junaan sitä oikein pitäisikään mennä. Samalla Emäntä huomasi, että ranskalainen asiakaspalvelija ei ollutkaan katkaissut puhelua, vaan se oli edelleen käynnissä. Hän katkaisi puhelun pikavauhtia.

Aikatauluista selvisi, että toinenkin juna samaan paikkaan Ranskassa oli kyllä lähdössä myöhemmin iltapäivällä. Siihenkään ei netin kautta saanut paikkaa, joten kuunneltiin taas kerran hissimusiikkia. Tällä kertaa päästiin jopa paikkavaraukseen asti, kunnes selvisi, että olemme Suomesta. Kuulemma heidän firmallaan ei suomalaisten luottokortit kelvanneet, vaan olisi pitänyt olla ruotsalainen tai norjalainen kortti. Siinä vaiheessa Emäntä totesi, että hyppää mieluummin siihen turvatarkastajan suosittelemaan junaan, jotta päästään edes jotakin kautta liikkeelle Barcelonasta.

Kun vihdoin päästiin junaan istumaan, Emäntä huomasi, että oltiinkin sellaisessa junassa, johon ei ainakaan yhtiön nettisivujen perusteella isoja, yli 10 kg:n painoisia koiria saisi ottaa. Painoni puolesta minä olin reippaasti sen rajan yli, joten Emäntä yritti vaivihkaa viskata takkiaan minun päälleni ja toivoi, ettei meitä heitettäisi junasta pihalle. Minua väsytti sen verran, että halusin vain levätä.  Konduktööri tuli vihdoin paikalle, ja tarkisti matkaliput. Emännän suureksi helpotukseksi hän ei joko huomannut minua ollenkaan, tai ei välittänyt minusta. Saattaa olla, että rauhalliset, kiltit koirat ovat tervetulleita Medium distance -juniinkin. Emäntä ei kuitenkaan suosittele kokeilemaan, sen verran kuulemma aiheutti sydämentykytyksiä.

Seuraava mutka matkaan tuli siinä vaiheessa, kun olisi pitänyt päästä rajan ylitse Ranskaan. Jostain syystä tuli kuulutus, että juna jää Espanjan puolelle, eikä muita junia asemalta kulkisi. Tämä liittyi ilmeisesti Ranskan junalakkoihin, jotka eivät vielä tähän mennessä olleet aiheuttaneet suurempaa päänvaivaa. Junasta pois päästyämme Emäntä oli suuntaamassa infotiskille, mutta siellä oli jo amerikkalainen reppureissaaja tiedustelemassa samaa kuin Emäntäkin: miten tästä pääsee eteenpäin? Port Boun asemalta meidän piti päästä Cerbéren asemalle toiselle puolelle rajaa. Infosta annettiin pari taksin puhelinnumeroa, joihin sitten soitettiin, kun sovittiin reppureissaajan kanssa, että taksikulut jaettaisiin puoliksi, ettei matka tulisi niin mahdottoman kalliiksi.

Taksi lupasi tulla vartin kuluttua, mutta sitä ei vielä 20 minuutinkaan päästä näkynyt. Sitä odotellessa seurailtiin pikkukaupungin elämää. Kovin paljon ei ollut ihmisiä liikkeellä, ja isoin juttu taisi olla se, kun matkailuauto yritti päästä liikkeelle, ja joutui lopulta peruuttamaan pikkutieltä isommalle jonkun paikallisen avustuksella. Siinä vaiheessa Emäntä jo puhui reppureissaajapojan kanssa, että meidän olisi pitänyt yrittää liftata heidän kyytiinsä. Taksia ei näkynyt vielä puolenkaan tunnin jälkeen, joten Emäntä ja poika alkoivat tarkistaa, miten pitkä matka rajan yli olisi. Matka ei ollut pitkä, vain 3,5 kilometriä, mutta siinä pitäisi mennä vuoren ylitse. Koska taksilla olisi uuden puhelun mukaan mennyt vielä puoli tuntia kauemmin, Emäntä ja poika päättivät, että lähdetään mieluummin kävelemään.

Minulla ei kiipeilyn suhteen ollut mitään vaikeuksia, koska polku oli hyväkuntoinen eikä rappusissakaan ollut mitään moittimista. Emäntä vähän puuskutti rinkkansa alla, koska sää oli lämmin ja aurinkoinen, ja nousu vuorelle aika jyrkkä. Vähän se jo alkoi rutista jossain vaiheessa, että olisi sittenkin pitänyt odottaa sitä taksia. Maisemat vuoren laella olivat kuitenkin huikeat, ja lahdenpoukamassa olisi varmasti eri olosuhteissa ollut oikein mukava viettää aikaa. Vuoren päältä näkyi myös Cerbéren asema, joka näytti epäilyttävän hiljaiselta. Emäntä alkoi jo laskeskella mielessään, pitäisikö tällä kertaa turvautua taksiin. Matkan varrella oli ilmeisesti joku reppureissaaja turhautunut omaan reissuunsa, sillä polun varrelle oli viskattu rinkka ja revittyjä matkustuspapereita. Emäntä yritti vähän huikkailla pusikkoon, oliko tällä henkilöllä kaikki ok, mutta vastausta ei kuulunut. Minäkään en haistanut, mihin suuntaan tämä tyyppi oikein oli lähtenyt ja milloin, mutta yhdessä toivoimme, että hänellä olisi kaikki hyvin.

Asemalle päästessä vahvistui se, ettei siellä ollut ketään, eikä junia kulkenut. Lähdimme kävellen etsimään paikallista taksiasemaa, ja pyörimme pitkään sillä alueella, jossa sen olisi pitänyt olla mutta mitään ei löytynyt. Osoitetta, jossa se Googlen mukaan oli, ei ollut. Onneksi löytyi kuitenkin puhelinnumero, johon Emäntä sai soitettua ja tilattua taksin. Keskuksesta luvattiin, että se olisi perillä 15 minuutin päästä, joten huokaisimme kaikki helpotuksesta. Ehtisimme hyvin jatkoyhteyksiin.

Paitsi että tunnin odottelun, neljän puhelun ja yhden luurin korvaan saamisen jälkeen taksi viimein saapui paikalle. Tässä vaiheessa Emäntää jo vähän hermostutti, sillä aikaa junan lähtöön oli enää 1,5 tuntia. Taksikuskilta asiasta kysyttäessä tämä totesi, että matkaan menee 10 minuuttia enemmän aikaa, joten emme ehtisi siihen junaan, johon paikkavaraukset oli tehty. Koko matkan ajan Emäntä seuraili kartasta, miten pitkään asemalle vielä kestää. Lisäksi piti seurata sitä, millaisia vaikutuksia junien kulkuongelmilla oli muihin yhteyksiin. Monet junat olivat jopa puoli tuntia myöhässä, meidän juna ihan aikataulussaan. Puolivälissä matkaa juna olikin yhtäkkiä viisi minuuttia myöhässä, ja toivo siihen ehtimisestä alkoi elää. Matka piti maksaa käteisellä, joten Emäntä antoi oman puoliskonsa reppureissaajapojalle, ja pyysi tätä maksamaan matkan. Kun vihdoin päästiin asemalle, Emäntä ja minä loikkasimme autosta ja juoksimme laiturille. Junaa ei näkynyt, joten Emäntä kyseli huolestuneena, joko se oli mennyt. Onneksi hetken kuluttua juna liukui laiturille, ja viimein pääsimme jatkamaan matkaa.

Junassa Emäntä sai ranskalaiset matkustajat vilkuilemaan itseään alkamalla nauraa hieman hysteerisenä. Rankka matka oli vaatinut veronsa. Minä puolestani aloin makoilla kaikessa rauhassa Emännän jaloissa, enkä piitannut, vaikka vierustoverit yrittivät minua houkutella tulemaan rapsuteltavaksi. Emäntä joutui pahoittelemaan puolestani ja kertoi, että meillä oli ollut aika rankka reissu. Yksi ranskalaisista osasi englantia ja käänsi ystävilleen Emännän puhetta. He puolestaan kertoivat, että olivat joutuneet junayhteyksien ongelmien vuoksi lopettamaan lomansa päivän etuajassa. Emäntä kertoi meidän matkastamme ja kaikesta siitä, mitä olimme ehtineet kokea. Ranskalaiset olivat haltioissaan ja kuuntelivat kiinnostuneina. Yhdellä heistä oli kingcharlesinspanieli, joka yritti tehdä tuttavuutta minun kanssani, mutta en oikein jaksanut innostua. Junasta poistuessaan he toivottelivat vielä helpompaa loppumatkaa meille molemmille.

Vaihtoyhteys sujui muuten rauhallisesti, mutta Sveitsissä viimeiseen junaan vaihtaessa tuli vielä viimeinen mutka matkaan: Veveyn asemalla oli jouduttu poistamaan joku nainen junasta (ei kuitenkaan meidän), ja tämä oli hermostunut niin, että oli onnistunut rikkomaan junan ikkunan. Laiturien vaihtamisen vuoksi meidän juna oli kymmenen minuuttia myöhässä, minkä Emäntä joutui ilmoittamaan meidän sveitsiläiselle majoittajalle, joka oli luvannut tulla hakemaan meitä asemalta. Emäntä oli kertonut myös kaikista meidän matkan muista vaiheista tälle sveitsiläiselle, joka kovasti pahoitteli sitä, mitä kaikkea tässä oli ehtinyt tulla. 

Sveitsin junassa Emäntä oli törmännyt hassuun tilanteeseen, sillä joku oli tunnistanut, mitä rotua minä olen. Tämä mies kertoi, että hänen vanhemmillaan oli suomenlapinkoira, ja siksi hän tunnisti minut. Emäntää harmitti ettei ehtinyt enempää jutustella sen tyypin kanssa, sillä olisi ollut mielenkiintoista tietää, minkä värinen koira heillä oli, ja sattuiko se olemaan Facebookin Suomenlapinkoirat-ryhmässä. Siinäpä olisi ollut hauska yhteensattuma.

Pääsimme kuitenkin viimein perille Rivazin asemalle, josta meitä tultiin hakemaan. Kunnon seikkailumatkan jälkeen oli ihanaa, että sai olla pari päivää ihan rauhassa, eikä tarvinnut pelätä sitä, kulkeeko junia vai ei. Meidän majoittajalla oli sekarotuinen Metric-niminen koira, jonka kanssa tulin heti juttuun. Metric oli bordercollien, saksanpaimenkoiran ja jonkin kolmannen sekoitus, ja oikein hauska kaveri, mitä nyt vähän innokas. Kun pääsimme viinitilalle perille, Emäntä ihasteli tähtitaivasta, joka siellä pimeydessä näkyi upeasti. Minä taas nautin raittiista vuoristoilmasta ja siitä, että pääsimme vihdoin perille. Seikkailut Sveitsissä odottivat!

Emännän vinkit

Melkoinen yllätys oli tuo väite, etteivät hyväksy suomalaista luottokorttia. Tarkistin asian yhtiön nettisivuilta, ja Visa Electron on hyväksyttyjen listalla. Toiselta nettisivulta tarkistin myös, että Suomen pitäisi olla hyväksyttyjen maiden listalla, joten ilmeisesti tämä asiakaspalvelija ei joko tiennyt, mitä puhui, tai ei vain halunnut palvella. Joka tapauksessa jäi erittäin huono maku koko Ranskan-matkustuksesta. Laitoin kyselyä SNCF:lle asiasta, katsotaan, mitä vastaavat sieltä. 

Paluulipun kanssa kannattaa siis olla hyvissä ajoin liikenteessä, ettei käy niin kuin meille. Veikkaan, että Espanjassa ei tuo 10 kilon koiran raja ole niin tarkka kuin saattaisi muualla olla, minkä vuoksi päästiin jatkamaan matkaa. Tietty jos Muru olisi vähemmän rauhallinen, tilanne saattaisi olla eri.