Saarielämää Tanskassa

 Eilen saavuttiin vihdoin Ærøn saarelle Tanskaan. Sinne päästäksemme jouduimme reissaamaan Ruotsin läpi junalla. Sillä matkalla tuli taas aivan huippuja ihmisiä vastaan. Emäntä oli onnistunut vahingossa varaamaan liput väärään vaunuun, jonne ei koiria olisi saanut viedä. Konduktööri ohjeisti meitä siirtymään lemmikkivaunuun ja kyselemään, olisiko joku halukas vaihtamaan paikkaa. Ongelma ratkesi nopeasti, kun konduktöörin sanat kuullut mies ilmoitti, että voi istua Emännän varaamalle paikalle, joten pääsimme onneksi istumaan matkan ajaksi. Neljä tuntia seisten olisi ollut Emännälle aika rankkaa!

Junassa pääsimme jututtamaan taas paljon koirallisia ihmisiä. Eräs perhe, joka matkusti ranskanbulldogin kanssa, oli minulle erityisen mieluinen. Se johtui siitä, että perheen isällä sattui olemaan paljon nameja taskussa, ja hän jakeli niitä anteliaasti minulle. Yhdessä vaiheessa hän yritti huijata, että herkut olivat loppu, mutta kyllähän minä nyt haistoin, että niitä oli vielä jäljellä. Pyysin nameja lisää sievästi tassua ojentamalla, ja jostain syystä kaikki lähistöllä istuvat ihmiset alkoivat nauraa. Tämä isä nauroi myös, ja lopulta tyhjensi taskunsa. Minä puolestani istahdin hänen viereensä aina kun se oli mahdollista. Emäntä yritti siirtää minua omiin jalkoihinsa, kun saavuttiin asemalle, ja ihmisiä kulki minun ohitseni. Ja joka kerta, kun juna lähti liikkeelle, siirryin taas sen mukavan miehen viereen, vaikka en saanutkaan kuin rapsutuksia.

Vaikka tuo perhe jäikin puolivälissä matkaa pois, meidän seurana istui vielä toinen perhe pikkuisen koiran kanssa. Emäntä ei ollut ihan varma, mitä rotua se oli, mutta mielellään se vietti aikaa omassa kopassaan. Ja kun minä yritin tulla liian lähelle sen koppaa, se alkoi murista minulle. En olisi mitenkään mahtunut sinne, joten ei olisi kiinnostanutkaan sinne yrittää! Tämän perheen kanssa vaihdettiin yhdessä junaa, että päästiin jatkamaan matkaa Tanskan puolelle. Malmön asemalla sain heiltäkin pari namia, ja kehut siitä, miten kiltti ja rauhallinen olin. Ja kuulemma hyvin valloittava!

Tanskan puolella meillä oli parikin vaihtoa. Ensimmäinen sujui hyvinkin sutjakkaasti, kun vaihtoaikaa oli reilusti, eikä Emäntä lähtenyt haahuilemaan mihinkään. Odensessa puolestaan meillä oli vähän enemmän aikaa, kun Emäntä halusi nauttia kauniista auringonpaisteesta ja ulkoilla minun kanssani. Kävimme siis kiertelemässä Odensen kaunista pikkukaupunkia, ja ihailemassa muun muassa Hans Christian Andersenin kotitaloa. Tuo tanskalainen kirjailija on Emännälle lapsuudesta tuttu, hän on lukenut Andersenin satuja jo ihan pienestä pitäen. Alkuperäinen Pieni merenneito on siis hyvinkin tuttu tarina.

Andersenin syntymäkoti oli valtava. Museo, joksi se oli muutettu, oli ehtinyt jo sulkeutua, mutta siellä oli koirakielto, joten emme olisi sinne oikeastaan menneetkään. Pari kuvaa Emäntä kuitenkin halusi ottaa minusta sen ulkopuolella. Sen jälkeen kävimme katsomassa, ehtisikö jostain vielä saada ruokaa ennen seuraavaan junaan hyppäämistä. Emäntä kyseli parista pizzapaikasta, mutta koiraa ei ollut luvallista niihin tuoda. Onneksi jälkimmäisessä paikassa ystävällinen tarjoilija lupasi tuoda ruuan meille ulos. Aurinkoisessa säässä oli mukava istuskella ulkona ja odottaa. 

Ruokaa ei Emäntä ehtinyt syödä, kun tuli jo kiire junalle. Emäntä katsoi reitin takaisin asemalle Google Mapsista, sen suuntavaisto kun on ihan kamala. Ainut vaan, että rakennukseen, johon Maps meidät ohjasi, ei saanutkaan viedä koiria. Emäntä yritti kiertää rakennusta ja löytää nopeasti reitin oikealle raiteelle, mutta ei löytänyt. Sillä alkoi jo tulla vähän hätä, koska jos olisimme myöhästyneet tuosta junasta, olisimme myöhästyneet myös lautalta. Hyvin tuttu tilanne hailuotolaiselle siis. Lopulta Emäntä päätti livahtaa nopeasti rakennuksen läpi oikealle raiteelle, ja loppujen lopuksi meillä ei edes tullut kauheaa kiirettä, vaikka Emäntä juoksentelikin niin, että pizzan kanssa ostettu kokis meinasi läikkyä. Ymmärsi se sentään vähän palkita minun kärsivällisyyttäni antamalla pizzansa päältä vähän juustonpalasia!

Junamatkalla Svendborgiin junaan sattui muutama bokseri, joista kaksi olisi halunnut tehdä lähempää tuttavuutta kanssani. Minä en vaan ollut enää yhtään sillä tuulella, että olisin jaksanut olla sosiaalinen. Olinhan sentään ollut liikkeellä aikaisesta aamusta asti,  joten alkoi sosiaalisuusvarannot olla aika huvenneet. Herttaisia kavereita ne olivat, ja yrittivät jatkuvasti salaa ryömiä lähemmäs minua nuuskimaan, vaikka omistajat kuinka koittivat estää.

Svendborgissa saatiinkin sitten hypätä suoraan lauttaan, joka oli ihan erilainen kuin Hailuodon lautta. Siellä oli isot tilat ihmisille, joita ei tällä kertaa ollut kovin paljoa. Muutama nuorison edustaja oli tullut mukaan, he olivat tulossa kotisaarelleen perheensä luokse. Ja ilmeisesti myös juhlimaan pääsiäistä. Minä en niistä pahemmin piitannut, sillä pitkä päivä oli ottanut veronsa. Kun lautta alkoi irrota satamasta ja lähteä seilaamaan tasaista tahtia, minä pistin makuulle Emännän vieressä istuvan pariskunnan jalkoihin. Tämä pariskunta tuntui hyvin ilahtuneelta siitä, että minä halusin juuri heidän jalkoihinsa, ja he sitten loppumatkasta rapsuttelivat minua. Mielelläni olin heidän rapsuteltavanaan, he olivat oikein mukavia.

Lautalta lähtiessä Emännän juttusille sattui vielä samassa junassa ollut nuori nainen, joka kertoi tulleensa saareen Suomesta! Ilmeisesti hänellä oli suomalainen poikaystävä, jota hän oli ollut tapaamassa. Koska hän oli kuullut meidänkin olevan Suomesta, hän halusi tulla meidän kanssa juttelemaan. Lupasimme vielä ennen eroamistamme ehkä tavata lauantaina meren äärellä, kun käymme Emännän kanssa seuraamassa tanskalaisten pääsiäisperinnettä. Siitä sitten lisää huomenna, katsotaan, näemmekö tuon matkalaisen kanssa sitten myös!

Päivä saarella

Tänä aamuna Emäntä heräsi tuttuun tapaan hieman ennen auringonnousua, ja totta kai meidän piti mennä sitä rantaan ihailemaan. Samalla nähtiin myös upea kuutamo. Emäntä halusi saada minusta taas kivoja auringonnousukuvia, mutta en oikein halunnut mennä niin lähelle merta, että se olisi sellaista saanut. Ei se Emäntää oikeasti edes haitannut, kunhan nauroi minulle ja sanoi, että olen ihan hassu, kun pärskeitä pelkään. Itsellään sillä oli vedenpitävä takki päällä, niin hyvähän siinä on naureskella. Ei ole kiva, jos turkki kastuu!

Päivällä lähdettiin kävelylenkille, kun kerran aikaa oli. Emäntä päätti, että kävellään Ærøskøbingistä Marstaliin. Sen olisi ehkä kannattanut katsoa taas sitä Mapsia, koska alkumatkasta mentiin autotien viertä, kun vaihtoehtona olisi ollut merenrantareitti. Päästiin onneksi sinne reitille sitten, kun se vihdoin luovutti ja avasi sen karttasovelluksen. Ja saatiin nauttia aivan ihanista maalaismaisemista. Tanskalaiset vanhat talot on ihan uskomattoman kauniita! Yhden maalaistalon tuntumassa vastaan tuli lauma kanoja. Ne säikähtivät minua ja piiloutuivat pensaikkoon, ja minä vain tyynesti kävelin niiden ohitse. Joutsenparvea olisin halunnut mennä tutkailemaan lähempää, mutta kun Emäntä sen kielsi, päätin sitten totella. Olisivat kuulemma saattaneet antaa minulle köniin, mutta enpä tiedä.

Marstalissa Emännällä olikin jo ihan kamala nälkä, joten suuntasimme paikalliseen ravintolaan syömään. Fru Bergiin olivat onneksi koiratkin tervetulleita, ja minä pääsin Emännän pöydän viereen vahtimaan, että se varmasti syö kaiken, mitä tilaa. Ja tietysti siivoilin myös vieruspöytien alustoja, yhden pöydän alle oli nimittäin sattunut putoamaan palanen kalaa. Pöydässä istunut tanskalainen pariskunta kiitteli omatoimisuuttani, mutta eivät kuitenkaan antaneet palkkioksi omaa ruokaansa. Kumma juttu! Onneksi asiakkaissa sattui olemaan koiranomistajia, sillä eräs bichon havanaisen omistaja tuli Emännän kanssa juttelemaan ja kysyi, saako minulle antaa nameja. Heitettiin sitten hänen kanssaan ylävitoset, ja tämä nainen kehui, että kyllä koirat vaan ovat parasta seuraa. Hän näytti vielä paitaansa, jossa oli bichon havanaisen kuva. Emäntä voisi hankkia sellaisen paidan, jossa olisi minun kuvani. En toisaalta yhtään ihmettelisi, vaikka se sen tekisikin.

Ravintolasta matka jatkui erään ystäväperheen luokse. Heillä oli pääsiäisen vietto parhaimmillaan, mutta ehdimme kuitenkin tehdä sinne pikavisiitin. Emäntä sanoi, että on tulossa kesällä käymään uudestaan saaressa hailuotolaisten nuorten kanssa, ja suunnitteli tuon perheen isän kanssa vähän sitä reissua. Kauaa se ei halunnut työasioista onneksi puhua, lomalla kun oltiin. Minä kävin tervehtimässä perheen lapsia ja pusuttelin kaikki oikein hyväksi. Saimme onneksi kyydin takaisin Ærøskøbingiin, sillä Emäntä ei varmasti olisi jaksanut enää kävellä yhtä pitkää matkaa. Lisäksi sää oli vähän kehno, kun oli alkanut sataa. Minä olisin kyllä jaksanut vielä vaikka kuinka pitkästi.

Huomenna sitten tehdään vielä viimeiset saarikierrokset ennen kuin jatketaan taas matkaa. Ærø on ollut ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, ja vaikka tuuli onkin näin keväällä vähän viileä, näkemistä ja kokemista on silti paljon!