Tulppaanien keskeltä rantamaisemiin

Minä sain hyvän lepopäivän, kun Emäntä lähti käymään siellä ystävänsä luona. Sitä ennen tietysti käytiin lenkillä Geldropin pikkukaupunkia kierrellen. Vastaantulijat hymyilevät ja tervehtivät iloisesti, ja me tietysti vastasimme heille. Eräältä parvekkeelta kuului pikkukoiran haukkumista, ja koiran omistaja nostikin sitten koiransa syliin, jotta se pääsi näkemään minut ja tervehtimään. Minä tietysti huusin sille omat terveiseni.

Lenkin jälkeen Emäntä kävi aamupalalla, ja sen jälkeen tuli hakemaan minut ravintolan puolelle, sillä aamupalaa laittanut työntekijä kertoi, että oli pomoltaan kuullut minusta, ja pomo oli kuulemma sanonut, että hän pitäisi minusta varmasti. Ja oli kuulemma ollut ihan oikeassa! Sitten Emännän ystävä jo tulikin hakemaan häntä, ja minä pääsin hotellihuoneeseen lepäilemään.

Iltapäivällä Emäntä, sen ystävä ja tämän poika tulivat minua tapaamaan. Puolivuotias poika ei oikein koiraa ollut vielä läheltä päässyt näkemään, joten minä sain kunnian olla ensimmäinen. Sievästi hän osasi minua rapsuttaa ja uskaltautui isänsä avustuksella antamaan myös nameja. Herkuttelimme yhdessä pizzalla, minä sain hyvät reunapalat, ja muutkin vatsansa täyteen. Pikkupoika kikatteli iloisesti antaessaan minulle jämäpaloja. Hän itse ei olisi millään malttanut syödä, minun ruokkimiseni oli ilmeisesti paljon jännittävämpää. Eikä se tietty minua haitannut ollenkaan!

Amsterdam 

Aamulla käytiin taas hyvä lenkki, ja käveleskeltiin tällä kertaa joenrannan polkuja pitkin. Siellä tuli muutamia koiria vastaan, mutta ne olivat niin kamalan ärhäköitä, että pysytteli mieluummin hiukan etäällä. Sitten pitikin jo sanoa heipat ihanalle hotelli Nijverille. Pääsin vielä lähtiessä heittämään ylävitoset sen ystävällisen, aamupalaa laittaneen työntekijän kanssa. Junalla otettiin suunta kohti Amsterdamia.

Amsterdam oli tosi suuri kaupunki, sitä vilinää seuratessa meinasi ihan pää mennä pyörälle. Joka puolella oli hurjat määrät ihmisiä, pyöriä, autoja, koiria, ruokaa... Tuoksuja niin paljon, että kaikkea ei millään ehtinyt tutkia, vaikka olisin halunnut. Emäntä halusi lähteä jokilaivaristeilylle, jonne minä olin kuulemma ihan tervetullut, mutta Emännän rinkka ei. Jouduimme vähän etsimään sopivaa lokeropaikkaa, ja lopulta, pienen harhailun jälkeen, se löytyikin Amsterdamin asemalta. Emäntä huokaisi helpotuksesta, kun pääsi siitä vähäksi aikaa eroon.

Jokilaivaristeilylle siis ehdittiin, ja päästiin istumaan etupenkkiin, koska takaosassa oli kuulemma muitakin koiria. Minä kävin heti tekemässä tuttavuutta takanani istuvien ihmisten kanssa, jotka heti alkoivat kyselemään, mitä rotua ja minkä ikäinen minä olen. Iloisina he rapsuttelivat minua ja taisivatpa napata muutaman kuvankin. Perheen isä oli ainoa englantia taitava, mutta rapsutukset toimivat jokaisella kielellä!

Risteily oli pitkä, se kesti tunnin, ja Emäntä nautti, kun se pääsi kuulemaan Amsterdamin ja sen kanavien historiaa. Talot kaupungissa olivat kapeita ja korkeita siksi, että verotus tapahtui talojen leveyden mukaan. Niitä juttuja kuunnellessa alkoi ihan unettaa, joten nukuinkin sitten laivan penkillä ja lopuksi lattialla, kun aurinko alkoi lämmittää liikaa. Laivasta pois lähtiessä sen rappuset alkoivat vähän jännittää minua, enkä uskaltanut nousta niitä itse. Emäntä joutui nappaamaan minut syliinsä ja auttamaan vähäsen. Onneksi muuten pystyin ihan mukavasti kävelemään ja kulkemaan itse.

Keukenhof

Amsterdamista lähdettiinkin kohti Keukenhofia ja tulppaanifestivaalia. Oikean linja-auton löytäminen oli oma haasteensa, kun Emäntä yritti puhelimesta tiirailla, mitä kautta meidän kannattaisi mennä. Päästiin kuitenkin lopulta kyytiin, ja matkan varrella Emäntä pääsi taas huokailemaan ihastuksesta, kun pelloilla alkoi näkyä räiskyvän värikkäitä tulppaaneja.

Festivaalialueella oli melko paljon porukkaa, mutta mukavampi siellä oli kulkea kuin Amsterdamissa. Miellyttävät hiekkapolut ja pehmeät nurmikot tuntuivat tassujen alla oikein mukavalta. Koiriakin tuli vastaan monenlaisia, ja pääsin niiden kanssa tekemään lähempääkin tuttavuutta. Emäntä ei tyytynyt vain napsimaan kukkakuvia, vaan halusi minut aina poseeraamaan niiden viereen. Valitettavasti se oli onnistunut unohtamaan namipussin rinkkaan, joten pelkällä maanittelulla en oikein suostunut kuvattavaksi.

Kuvaussessioita kuitenkin tuli aika monta, ja Emäntää nauratti, kun joka kerta myös muut turistit alkoivat ottaa minusta kuvia. Eräskin japanilainen turisti kysyi, voisiko ottaa minusta videokuvaa yhdessä hänen kanssaan. Kyllähän se sopi, kun sain taas hyviä rapsutuksia palkkioksi. Yhteiskuvaan pyytelijöitä tuli monessakin paikassa, ja he vaikuttivat kovin onnelliselta, kun pääsivät samaan kuvaan kanssani. Yhdessä vaiheessa joku pieni poika tuli kysymään, voisiko hän ottaa minusta kuvan, ja luvan saatuaan näytti sitten Emännälle tuotostaan. Emäntä sanoi, että tässähän tulee pian sellainen olo kuin olisi julkkiksen kanssa liikkeellä. Minä en niin semmoisista piittaa, kunhan nautin ulkoilmasta.

Keukenhofista mentiinkin sitten muutaman mutkan kautta vähän kauemmas Amsterdamin keskustasta majoituspaikkaan, jota ylläpiti vanhempi naishenkilö. Hän toivotti meidät tervetulleeksi majataloonsa, joka oli selkeästi toiminut jo pitkään. Siellä oli paljon kaikenlaista vanhaa tavaraa, ja minulle ihan oma sänky! Emäntä sanoi, että hänen sänkynsä oli vähän kehno, koska patja oli vino, ja aamuyöllä sen peitot olikin pudonneet lattialle. Muuten tosi kiva paikka, Emäntä sai siellä iltapalaa, kun kävi ilmi, että kaikki kaupat oli jo ehtineet mennä kiinni.

Hollannista Ranskaan

Aamulla Emäntä selaili taas sen Interrail-sovellusta ja suunnitteli meidän seuraavaa etappia. Yhtäkkiä se pomppasi pystyyn ja alkoi kiireellä pakata rinkkaa. Kuulemma voitaisiin olla jo iltapäivällä Ranskan etelärannikolla, jos lähdettäisiin saman tien. Harmi vaan, että meidän majoituspaikan ulko-ovi oli lukittu. Emäntä pyöri ympäri majapaikkaa ja yritti löytää meille ulospääsyä. Takapihalle asti pääsi helposti, mutta sieltäkään ei ollut porttia ulos. Yhtäkkiä Emäntä olikin jo mennyt johonkin, ja yritti kutsua minua. En vaan tiennyt, missä se oli, joten jäin hämmentyneenä aloilleni. Emäntä oli löytänyt kapean kulkuaukon takapihalta autotalliin, ja sitä kautta ulos. Varsinainen pakohuonepeli! Ja kaikki vain sen vuoksi, että ehdittäisiin junaan.

Juna-asemalle piti kävellä pari kilometriä kaatosateessa. Olimme molemmat ihan litimärkiä, kun juna vihdoin tuli. Seuraavalla asemalla kävi ilmi, että viime viikolla tapahtuneen onnettomuuden vuoksi osa junavuoroista oli peruttu, kuten myös se, johon meidän olisi pitänyt ehtiä. Onneksi eräs ystävällinen herra neuvoi meille, mihin junaan ja suuntaan meidän kannattaisi mennä. Valitettavasti vaan silläkin matkalla kävi ilmi, että onnettomuuden vuoksi junamatka kestäisi vartin pidempään, eli meidän vaihtoaikamme kutistui entisestään.

Emäntä jo vähän hermostuneena mietti, mitähän tästä tulee, mutta niin vaan ehdittiin juuri siihen junaan, mihin meidän pitikin. Jostain syystä sovellus olisi ohjannut meidät hyppäämään vasta seuraavalta asemalta sen kyytiin, eikä muilla junilla olisi sinne asemalle ehtinyt ajoissa. Junassa päästiin tutustumaan amerikkalaiseen perheeseen, jonka nuori tyttö tykästyi minuun. Hän halusi rapsutella minua ja ottaa yhteiskuvan. Kuulemma olin niin suloinen, että oli pakko.

Pariisissa meidän piti vaihtaa sekä asemaa että junaa. Asemien välillä kuljettiin metrolla, joka oli ihan kauhean täynnä väkeä. Onneksi taas tuli vastaan ystävällinen ihminen, joka huolehti, että pääsin rauhallisempaan paikkaan metron ovien läheisyydessä. Hänen avullaan pääsin matkustamaan turvallisesti väkijoukossa.

Pariisin Gare de Lyonilla oli taas vähän haastavaa suunnistaa, mutta siihenkin saatiin apuja, kun eräs vanhempi herra huomasi Emännän yrittävän kysellä informaatiopisteen henkilöltä apuja. Hän neuvoi meidät oikealle raiteelle, ja jatkoi sitten itse matkaansa. Yhteistä kieltä ei ollut, mutta hyvin pärjättiin, ja kiiteltiin tätä herraa kovasti avusta. Junaan päästessä oltiin jo molemmat aika poikki, sekä minä että Emäntä.

Junassa tuli pari ihanaa koirakaveria vastaan. Ne tykästyivät minuun niin kovasti, että halusivat väkisin tulla omistajiensa penkkien ali minua tervehtimään. Emäntä antoi meille kaikille muutaman namin, kunhan oli ensin varmistanut näiden toisten koirien omistajilta, että se oli ihan ok. Minulle se tietysti antoi eniten, kuten pitääkin!

Matka sujui leppoisasti, ja maisemat alkoivat muuttua aika hienoiksi ja vuoristoisiksi. Minä tosin nukuin tyytyväisenä penkkini alla, enkä tiennyt siitä mitään. Koirakaverini käveleskelivät vapaana junan käytävällä, mutta minä pysyin kiltisti aloillani, niin kuin oli opetettu. Välillä maltoin hiukan nuuskia minua katsomaan tulleita kavereita.

Kolmannessa junassa olikin vähän tiiviimpi tunnelma, mutta lähinnä ihmisten vuoksi. Minä otin taas oman paikkani kiltisti jaloissa makoillen, ja Emännän kanssa saman pöydän ääressä istuneet matkustajat rapsuttelivat minua aina välillä. Eräs nuori mies pyöritteli aina välillä jotakin pientä, mekaanista vempelettä käsissään, ja keskittyi sitten hipsuttamaan minun korviani. Annoin hänelle siitä hyvästä pienen pusun käteen, ja hän vaikutti siitä kovin ilahtuneelta.

Niin, nyt sitten ollaan täällä ranskalaisessa rantakaupungissa, ja Emäntä suunnitteli, että viikonloppuna lähdetään kohti Espanjaa, jos se vaan jostain pääsee tulostamaan pari juttua. Minä sain jo ensijärkytyksen tästä paikasta aamulenkillä, kun vastaan sattui tulemaan kiveystä putsannut lakaisukone. Heti tuli työpaikan traumoja aiheuttanut siivousväline mieleen, joten se lenkki päättyi minun mielestäni siihen. Ehkä nyt jo uskaltaa lähteä uudestaan...

Emännän vinkit

Hollannissa ei koiran juna- tai bussimatkoista tarvitse maksaa. Helppoa kulkua siis. Taas kerran tuli todettua, että asemien myymälöistä on helppo koiran kanssa hakea syötävää, jonka voi joko junassa tai junaa odotellessa syödä. Ihan jokaiseen jokilaivaristeilyyn ei koiria saa viedä, mutta niitä tekeviä yrityksiä on sen verran monta, että varmasti joku löytyy. 

Keukenhofiin ostin paketin, jossa sai sekä vuorokausilipun Amsterdamin alueelle että sisäänpääsyn tulppaanifestivaalille. Koin, että tämä oli itselle helpointa, kun en ollut täysin varma omista aikatauluista. Halvempiakin paketteja olisi ollut, esimerkiksi lippu ja kuljetus tietyllä linja-autolla tiettyyn aikaan.

Ranskassa pidemmän matkan junissa isolle koiralle pitää ostaa oma lippu, mutta sen saa samaan, 20 euron hintaan, ostettua myös junasta (onneksi). Jatkoyhteyden aikana lippuja ei kyselty keltään. Metroon olisi riittänyt vain minun lippuni, mutta ostin varmuuden vuoksi Murulle omansa. Koiralta ei siis vaadita omaa metrolippua. Myöskään paikallisbussilla kulkiessa koirasta ei otettu maksua ainakaan täällä etelärannikolla.

Airbnb:n kautta löytää helposti koiraystävällisiä majoituspaikkoja hyvinkin nopeasti. Halvemmalla pääsisi varmasti siinäkin, jos olisi reitti ja paikat suunniteltu ajoissa ja tarkasti. Tämä tyyli antaa kuitenkin mukavasti liikkumavaraa, kuten esimerkiksi nyt, kun muutin tämänhetkisen majapaikan varauksen kahdesta yöstä kolmeen. Toimii näin sesongin ulkopuolella, ei varmastikaan yhtä hyvin sesonkiaikaan.