Kotimatka

 

Meidän kotimatkamme oli sen verran iso rutistus, että Emäntä päätti kirjoittaa sen vasta nyt, hieman yli vuosi sen jälkeen, kun koko matka on jo ohitse. Onneksi kaikki tapahtumat ovat vielä yllättävänkin kirkkaasti mielessä!

Itävallasta lähdettiin jatkamaan matkaa jo aamuvarhaisella, sillä tarkoituksena oli kulkea saman päivän aikana Tanskaan asti, jossa seuraava majoituspaikkamme sijaitsi. Ihan mutkattomasti ei sekään matka sujunut, sillä matkalla Hampurista Kööpenhaminaan junasta kuulutettiin, että ratavian vuoksi joutuisimme hyppäämään junasta linja-autoon, jolla kuljettaisiin Slagelsesta Kööpenhaminaan. Slagelsen asemalla jouduimme hieman harhailemaan, kun yritimme etsiä oikeaa linja-autoa. Autot tuntuivat täyttyvän saman tien, ja jouduimme jännittämään, mahtuisimmeko kaikki mukaan, vai joutuisimmeko odottelemaan uutta autoa vielä pidempään.

Tunnelma linja-autossa oli hyvin tiivis, mutta onneksi siellä pärjättiin kuitenkin. Minä nojailin tiiviisti Emännän jalkoihin, jotta olisin vienyt mahdollisimman vähän tilaa. Nukkumaan sillä matkalla ei pystynyt lainkaan, sen verran ahdasta meillä oli. Parin tunnin matkustamisen jälkeen pääsimme onneksi vihdoin perille Kööpenhaminaan, josta jatkoimme majoituspaikkaamme Charlottenlundiin. Majapaikka oli erään taiteilijaperheen kotona, ja heilläkin oli koira, joka ei kuitenkaan kauheasti minusta pitänyt, vaan haukkui aina minut nähdessään. Pysyttelin siis lähinnä meidän huoneessa, ja lähdin ainoastaan Emännän kanssa ulkoilemaan.

Charlottenlundista oli junalla lyhyt matka Kööpenhaminan keskustaan, ja meillä olikin sopivasti yksi päivä aikaa siellä kierrellä. Kööpenhaminassa oli upeita puistoja, joissa oli mukava kulkea, ja tervehtiä muita vastaantulevia koiria. Erityisesti pidin eräästä koiravanhuksesta, jonka rotu jäi hieman epäselväksi. Se oli mukavan rauhallinen, joten sen kanssa oli kiva nuuskutella ja tutustua. 

Kävimme Langelinieparkenissa ihailemassa kukkivia kirsikkapuita, ja tietysti myös katsomassa kuuluisaa Pieni merenneito -patsasta. Patsas oli oikein kiva, mutta en ihan ymmärtänyt hössötystä siitä, ei se minusta niin ihmeellinen ollut. Emäntä harmitteli, ettei ollut muistanut ottaa pyrstöä mukaan, sillä olisi kuulemma ollut hauska kuvata molemmat merenneidot yhtä aikaa. Varmasti olisi ollut myös muiden turistien mielestä!

Matkan loppuvaiheilla ruokanappulani alkoivat jo käydä sen verran vähiin, että Emäntä kävi ostamassa paikallisesta Irma-lähikaupasta minulle vähän lisää ruokaa. Onneksi olen kaikkiruokainen, eikä vatsani mene ruokavaihdoista sekaisin, niin sekin onnistui helposti. Ja tietysti tykkäsin myös siitä, että Emäntä muisti ostaa lisäksi vähän herkkujakin!

Seuraavana päivänä matka jatkui kohti Tukholmaa. Aloimme Emännän kanssa kumpikin olla jo aika väsyksissä, ja vaikka matkalla mukavaa onkin, oli jo ihan mukavaa ajatella, että kohta pääsisimme kotiin. Tukholmassa Emäntä etsi netistä meille sellaisen ravintolan, johon minäkin pääsisin, sillä meillä alkoi olla molemmilla aika kova nälkä. Lopulta päädyimme keskiaikaiseen Sjätte Tunnan -ravintolaan, jossa Emäntä sai vatsansa täyteen, eikä minunkaan tarvinnut sieltä lähteä tyhjin vatsoin.

Viimeisen yön majapaikkamme oli kerrostaloasunto Tukholman esikaupunkialueella. Maisemien puolesta paikka ei ollut yhtään niin vaikuttava kuin aikaisemmat majoituspaikkamme, mutta toisaalta meidän oli tarkoitus vain levätä siellä ja kerätä voimia viimeistä etappia varten. Tukholman satamassa laivaa odotellessa sain taas paljon uusia ystäviä, kun kävin jututtamassa suunnilleen kaikki matkustajat läpi. Täytyyhän sitä kohtelias olla, vaikka vähän väsyttäisikin!

Tukholmassa hyppäsimme taas laivaan, jossa saimme tällä kertaa kulutettua aikaa muun muassa bingoamalla mukavien suomalaisnaisten kanssa, jotka olivat tyttöporukalla nauttimassa risteilystä. Emännällä ei tällä kertaa ollut tuuria bingon kanssa, vaikka yritys olikin kova. Bingon jälkeen alkoi karaoke, jossa Emännän tietysti piti käydä vähän laulamassa. Onneksi uudet ystäväni huolehtivat minusta mielellään sillä aikaa, ja heidän lähdettyään myös muut matkustajat auttoivat pitämään minusta huolta, että Emäntä pääsi laulamaan.

Ravintolahenkilökunnan kanssa kävin tietysti myös heittämässä ylävitosia, koska he ihastelivat minua niin kovasti. Parasta oli, kun yhdessä ravintolassa sain siitä palkkioksi kermashotteja! On se vaan mukavaa, kun saa niin paljon huomiota ja rapsutuksia. Ja tietysti myös herkkuja.

Turun satamassa minua oli vastassa pari innokasta fania, joille Emäntä oli ilmoittanut meidän tuloaikamme. Oli ihan huippua, kun toinen heistä toi tullessaan nakkeja ihan vain minua varten! Tervehdin heitäkin oikein superinnokkaasti, enkä olisi millään meinannut malttaa lopettaa herkkujen kerjäämistä, mutta lopulta meidän piti hypätä junaan.

Turusta jatkoimme junalla yötä myöten matkaa Ouluun, josta ehdimme sopivasti ensimmäiseen linja-autoon Hailuotoon. Junamatkalla jouduimme vähän sumplimaan istumapaikkoja, sillä samassa vaunussa kanssani oli hieman isompi koirakaveri, joka ei oikein meinannut millään rauhoittua, vaan innostui joka kerta vinkumaan, kun kuuli minun tai toisen koiramatkustajan liikahtavan. Saimme kaikki nukuttua vähän paremmin, kun siirryimme tästä innokkaasta ystävästä hieman kauemmas.

Semmoinen oli meidän reilireissu, kerta kaikkiaan hauska ja täynnä kaikenlaisia hullujakin kokemuksia. Mikäli haluat, että tulemme kertomaan teille siitä, millaista koiran kanssa on reilata, voit ottaa yhteyttä Emäntään sähköpostilla, annukka.loukola@gmail.com.

Pusuja ja rapsuja!

- Muru ja Emäntä